keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Kommunikointimme merkitys

Konsultti toimitusjohtajalle: ”Kenen vastuulla on, jos työntekijäsi eivät tee sitä, mitä heidän pitäisi tehdä?”
Toimitusjohtaja: ”No, se vähän riippuu…”
Konsultti: ”Ei riipu. Vastuu on sinun.”
Periaatteessa asia on näin. Tosin toimitusjohtajaa helpottaa varmaankin tieto, että hänessä ei kuitenkaan ole mitään vikaa. Kyse on itse asiassa siitä, että asioita ei ole kommunikoitu työntekijöille oikein. Ja tämä asia voidaan muuttaa.

NLP:n (neuro-lingvistisen ohjelmoinnin) yksi perusolettamuksista on, että ”kommunikointisi merkitys on aikaansaamassasi vasteessa”. Toimitusjohtajamme tapauksessa siis voitaisiin sanoa, että mikäli hänen viestimänsä asia ei ole saanut työntekijöissä aikaan toivotunlaista käyttäytymistä ja toimintaa, hänen viestinsä ei ole tavoittanut työntekijöitä oikealla tavalla. Kommunikoinnissa ei useimmiten olekaan niin tärkeää se mitä sanoo, vaan se miten sen sanoo.

Ehkäpä suurin haasteemme kommunikaatiomme perille saamisessa on se, että viestimme vastaanottajat ovat yksilöllisiä. Toisin sanoen, viesti, jonka joku henkilö ymmärtää ja joka hän motivoi häntä toimintaan, ei saakaan jossain toisessa henkilössä aikaan samanlaista vastetta tai reaktiota.

Mistä tämä sitten johtuu?

Syitä on monia, eikä yksi sapluuna valitettavasti toimiin kaikkiin tilanteisiin. Tässä kuitenkin muutamia merkittäviä seikkoja:

Vaikuttava aistikanava


Karkeasti ottaen meidät voidaan jakaa visuaalisiin, kinesteettisiin ja auditiivisiin ihmisiin. Tosin merkille pantavaa on, että mikään aistikanavistamme ei ole niin dominoiva, etteikö muillakin aistikanavillamme olisi joskus suurtakin merkitystä. Lisäksi vaikuttava aistikanavamme voi vaihdella esim. tilanteen mukaan.

Käytännössä tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että jotkut meistä ottavat parhaiten vastaan visuaalista viestintää ja ymmärtävät puhetta ja tekstiä, joka sisältää runsaasti visuaalisia termejä. Toiset taas käsittelevät parhaiten kinesteettistä – tuntoaistia ja tunteita – hyödyntävää viestintää. Ja jotkut kolmannet puolestaan vastaanottavat parhaiten sanallista viestintää.

Yksinkertaistettuna, joillekin ihmisille pitää näyttää (tavalla tai toisella), mitä heidän tulisi tehdä, toiset taas ymmärtävät tekemisen kautta ja joillekin asiat pitää selittää sanallisesti.

Metaohjelmat


NLP:n metaohjelmien avulla voimme kuvata ja kartoittaa ihmisten eri piirteitä, jotka vaikuttavat heidän tapaansa ajatella, käyttäytyä ja kommunikoida. Ymmärtämällä toisen henkilön metaohjelmia voimme ymmärtää häntä paremmin sekä vaikuttaa hänen ajatteluunsa käyttämällä hänen piirteeseensä sopivaa kieltä ja käyttäytymistä.

Näitä metaohjelmia on satoja, mutta tässä muutama merkittävä kommunikointimme kannalta:
Proaktiivinen/reaktiivinen. Toiset meistä motivoituvat tekemisestä ja asioihin tarttumisesta, toiset taas haluavat harkita ja miettiä ennen toimintaa tai päätöksentekoa.
Proaktiivisille ei usein tarvitse sanoa kuin ”eiköhän ryhdytä hommiin,” kun taas reaktiiviselle toimii paremmin esim. lause: ”hetken harkittuasi olet varmasti valmis toimintaan.”
Kohti/pois. On ihmisiä, joita motivoi vahvasti se, mitä he voivat saavuttaa, mitä kohti he ovat matkalla. Sitten on myös ihmisiä, joita motivoi enemmän se, mitä he voivat välttää.
Niille, jotka motivoituvat siitä, mitä he voivat saavuttaa, kannattaa luonnollisesti kertoa siitä, mikä heitä odottaa, kun he toimivat tietyllä tavalla. Niille taasen, jotka motivoituvat siitä, mitä he voivat välttää, on hyvä esitellä sama asia kertomalla, että tekemällä näin vältät näitä ja näitä ikäviä asioita.
Sisäinen/ulkoinen referenssi. Yksinkertaistettuna: toiset meistä kaipaavat runsaasti palautetta työstään ja motivoituvat aina, kun sitä saavat (ulkoinen referenssi). Toisilla taas voi olla vahva sisäinen standardisto, joka määrittelee heille, milloin he tekevät hyvää työtä ja milloin eivät (sisäinen referenssi). Viimeksi mainittuja jatkuva palautteen saaminen suorastaan ärsyttää ja laskee heidän motivaatiotaan ja suoritustasoaan.
Menetelmät/vaihtoehdot. Jotkut suorastaan rakastavat prosesseja ja ovat jopa hukassa, ellei heillä ole selkeää menetelmää, jota noudattaa alusta loppuun. Joillekin taas on suorastaan välttämätöntä, että heillä on aina vaihtoehtoisia toimintamalleja, joista valita.
Ensin mainitut ovat yleensä hyviä saattamaan asioita loppuun, jälkimmäiset puolestaan ovat pääsääntöisesti hyviä luomaan prosesseja, mutta huonoja saattamaan niitä loppuun asti. Sillä, annatko henkilölle valmiin prosessin noudatettavaksi vai vaihtoehtoisia tapoja tehdä työ, voi olla suuri merkitys siihen ryhtyykö henkilö ylipäätään toimeen.
Kokonaisuudet/yksityiskohdat. Jotkut meistä ovat hyviä hahmottamaan ja hallitsemaan kokonaisuuksia, toiset taas innostuvat pienimmistäkin yksityiskohdista.
Jos sellaiselle ihmiselle, joka hahmottaa paremmin kokonaisuuksia, lähtee heti kertomaan yksityiskohdista, hän putoaa nopeasti kärryiltä – hänen on ensin ymmärrettävä mihin kokonaisuuteen asia liittyy. Yksityiskohdistakin voidaan tämän jälkeen kertoa, mutta ne eivät välttämättä häntä erityisesti innosta. Ihmiselle, joka innostuu yksityiskohdista, voi toisaalta hyvin välittää ensin nk. ison kuvan, kunhan pian mennään kuitenkin asian yksityiskohtiin. Jos yksityiskohtiin ei mennä, tällainen ihminen voi helposti tulla levottomaksi.


Yllä esitellyt asiat ovat tiivistettyjä esimerkkejä niiden merkityksestä kommunikointiimme, eivät siis missään tapauksessa kattava esittely niistä. Näiden lisäksi on vielä koko joukko muitakin asioita, jotka vaikuttavat siihen, meneekö viestimme perille ja saako se aikaan niitä vasteita vastaanottajissaan, joita me toivomme saavamme aikaan.
NLP-koulutuksissa käydään läpi huima määrä asioita ja tekniikoita, joiden avulla voimme merkittävästi edesauttaa viestimme aikaansaamaa vaikutusta. Vaikuttava kommunikointi on todellakin meidän kaikkien opittavissa oleva taito, olipa roolisi sitten työpaikan esimies, opettaja, myyjä, isä, äiti tai mitä tahansa muuta, jossa tarvitset taitoja viestisi perille saattamisessa.

Kysymys kuuluukin lähinnä: Mitä kaikkea se mahdollistaisi sinulle, jos saisit viestinnälläsi aikaan juuri sellaisia vasteita muissa ihmisissä, joita haluat?


Tilaa myös Hannu Pirilän ilmainen uutiskirje ja saat aika ajoin tietoa ja vinkkejä valmennusten, koulutusten, hekilökohtaisen kehittymisen sekä NLP:n maailmasta. Me emme tule tukkimaan sähköpostilaatikkoasi jatkuvilla viesteillä, vaan lähetämme viestejä ainoastaan silloin tällöin, kun mielenkiintoista tiedotettavaa ilmenee.

Kirjoita alla olevan lomakkeen ylimpään kenttään sähköpostiosoitteesi, keskimmäiseen kenttään etunimesi, alimpaan kenttään sukunimesi ja klikkaa sitten "Subscribe" -painiketta. Niin helppoa sen on.

Liity postituslistalle:

* indicates required

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti